Koulutukset, asiantuntijapalvelut

FAST Oy (FirstAid & Security Training) ja Ruukin Turvallisuuspalvelut
Vuodesta 2007 toiminut FAST OY ja Ruukin Turvallisuuspalvelut yhdistivät voimansa 1.10.2019 alkaen. Pitkään fast oy:n yrittäjänä toiminut Heikki Mukka siirtyi kouluttajan rooliin ja samalla vetovastuun toiminnasta ottivat Raine Niinimaa ja Jonna Neulikko. Toiminta jatkuu FAST Oy:n nimellä ja entistä laajemmalla koulutustarjonnalla. Järjestämme avoimia turvallisuus- ja ensiapukoulutuksia säännöllisesti OULUSSA, RAAHESSA ja YLIVIESKASSA. Lisäksi kaikki koulutuksemme ovat tilattavissa teidän omiin tiloihinne tai voimme tarvittaessa järjestää koulutustilat paikkakunnallenne.

Koulutukset

Koulutuksemme päätavoitteena kaikilla kursseilla on vaikuttaa koulutettavien asenteisiin, koska turvallisuus on ennen kaikkea tapa ajatella. Koulutuksen jälkeen kurssilaiset saavat paremmat valmiudet vaarojen tunnistamiseen, riskien hallintaan sekä osaavat toimia oikein onnettomuustilanteissa.

Asiantuntijapalvelut

Miten meillä toimitaan tulipalotilanteessa? Entäpä jos meillä sattuu onnettomuus tai joku saa sairaskohtauksen? Mitä teemme jos kiinteistössämme sattuu vesivahinko? Miten olemme varautuneet pitkään sähkökatkokseen? Miten toimimme yleisen vaaramerkin kuultuamme?